”Willeristisetä” on siis elämänmuoto, jonka olemassaolosta minulla ei ole mitään todisteita, mutta jonka oletan olevan sellainen vanhemmanpuoleinen herra, joka on lukenut Texiä 60-luvulta asti ja joka odottaa uutta albumia aina kieli pitkällä ja lainaa ne meidän vähemmistösukupuoleen ja -ikäryhmään kuuluvien fanien nenän edestä. Eipä sillä, hyvä vaan että Willerille on kysyntää, niin sitä hankitaan kirjastoihin 🙂 Ja sain senkin albumin sitten muutaman päivän päästä.
Sarjakuvia metsästi Kati