/ When I was eleven, I read about an Irish myth / of a battle between humans and elves and elves then leaving this earth /
/ The same theme was present in my favourite media products of my teenage years: Artemis Fowl books and Hellboy 2 movie. / In the movie, elf prince Nuada says: We’ll be gone and the world will be poorer… /
/ It’s a (sort of) beautiful and touching narrative! / I cried gallons watching Song of the Sea. -Elves leaving is a guaranteed tear machine!/
/ Recently a thought occurred: It’s a story about extinction! / We share this planet with innumerable, fascinating species. We COULD live side by side, in peace and respecting boundaries… /
/ Instead, human action – not so much ”battle”, but ignorance and carelessness, drive these others over the brink. With every extinct species a little of the magic disappears. /
/ Captain Jack Sparrow said it well: The world is the same. It just has less in it. (Another important media product of my teenage years) /
So yeah. This story is pretty old. And we haven’t learnt a thing. /
When in doubt, pop-culture.
Hesarin Kamut-sarjiksessa oli joskus se kissa, joka intoili tiikereistä. Siinä oli kerran keskustelu, joka meni joltisenkin näin:
”Tiikerit voivat kuolla sukupuuttoon jo meidän elinaikanamme! Sitten niitä pidetään vain vanhojen tarinoiden myyttisinä eläiminä.”
”Ai niin kuin yksisarvisia, vai?”
”Ei! Onhan tiikereissä nyt paljon enemmän taikaa.”
Tää oli mun taidekoulun lopputyön portfolion loppukaneettina. Se lopputyö käsitteli myyttisiä eläimiä, mutta loppupeleissä tiikereissä on enemmän taikaa…
Hei mä muistan ton kans ja ajattelin sitä piirtäessäni! Mulla on se strippi lehdestä leikattuna jossain päiväkirjan välissä.
Niin mullakin! Ja kopioituna siellä portfolion vikalla sivulla.