Markkinat pidetään kreivikunnan pääkaupungissa. Katarina ja hevonen sulautuvat markkinahumuun. Katarina saa suolapakettinsa ja hevonen uudet kengät seppämestarin osaavissa käsissä. Kaksikko on juuri poistumassa vähin äänin, kun paavillinen saattue sulkee keskusaukion uloskäynnit ja vaatii kaikkien läsnäolijoiden huomiota. Katarinalla ei ole muuta vaihtoehtoa, kun odottaa väkijoukossa ja yrittää olla herättämättä kenenkään mielenkiintoa.
Paavin airut julistaa väkijoukon edessä uusia tiukennuksia rajavalvontaan ja vaatii tarmokkaampaa vääräuskoisten kumouksellisten etsimistä ja kiinniottamista. Airuen molemmin puolin seisoo kaksi paavin inkvisiittoria, joiden tummat haarniskat sopivat huonosti yhteen värikkäiden markkinakojujen ja lippujen väreihin. Kun tiedonanto päättyy, markkinaväki alkaa maleksia vaitonaisena pois aukiolta. Katarina yrittää päästä pois niin nopeasti kuin suinkin näyttämättä liian kiireiseltä. Pahaksi onneksi hän joutuu ratsastamaan aivan invisiittorien ohitse. Hän vetää huppua kasvoilleen ja koettaa pitää katseensa maassa —
Mutta sitten hän huomaa jotakin tuttua. Tavassa, jolla toinen inkvisiittoreista lepuuttaa kättään miekan kahvalla. Vihreiden silmien välähdyksen silmikon takaa. Hän tuntisi nuo silmät tuhansien joukosta.
Gloria.
Katarina katsoo vain aavistuksen liian kauan. Glorian silmät nauliutuvat hänen kasvoihinsa. Vihreät silmät laajenevat hämmästyksestä. -Mestari, hän henkäisee äänettä. Mutta sitten Glorian kasvot vääntyvät raivokkaaseen vihanirvistykseen ja hän karjaisee: Maanpetturi! Vangitkaa hänet!
Katarina ei ehdi edes ajatella, kun hevonen on jo syöksynyt täyteen laukkaan ja rynnistää pois aukiolta. Katarina yrittää kaikin voimin pysyä tasapainossa, kun hevonen laukkaa väkijoukkoon. Kaikkialla raikuu vihainen huuto ja paavillisten sotilaiden toisilleen karjumat käskyt. Katarinan omat ajatuksetkin tuntuvat huutavan hänelle, miten miksi, mutta hän takertuu vain tiukemmin ohjaksiin ja keskittyy pysymään kyydissä.
Hevonen onnistuu karistamaan takaa-ajajat sivukujilla. Katarina ohjastaa sen kohti porttia, joka johtaa ulos kaupungista. Katarina ehtii hetken ajan luulla, että he pääsevät karkuun, mutta viime hetkellä heidän tiensä tukkii ritari mustassa haarniskassa. Katarina pidättää hevosta.
Gloria nostaa silmikon ja naurahtaa ivallisesti. -Tunnen sinut liian hyvin, mestarini. Et pääse pakoon. Hän nostaa miekkansa valmiuteen, silmissään murhaavan raivokas katse.
Hevonen toimii jälleen nopeammin kuin Katarina ehtii tajuta. He syöksyvät täyttää laukkaa kohti Gloriaa, kavioiden jyske kiveyksellä. Miekka sivaltaa ja jostain roiskahtaa verta, mutta Katarina ei näe mistä. Haarniskan kolahdus kivetykseen, Glorian pettynyt kirkaisu. Jousiampujia! Taivas ja maa vaihtavat paikkaa ja yhtäkkiä Katarina on vedessä. Hän kietoo kätensä hevosen kaulan ympärille, kun se teutaroi ylös vallihaudasta. Sitten he ovat taas täydessä laukassa ja nelistävät yli peltojen pimenevään iltaan. Kavioiden jylynkin läpi Katarinan korviin kantaa raskas kirous, joka viiltää tuskallisemmin kuin yksikään terä, sillä niitä sanoja ei kenekään pitäisi kuulla rakkaansa suusta.
-Kun löydän sinut, tapan sinut!