Tentin erään eläintieteen kirjan, ja sen jälkimainingeissa pohdiskelin muita asioita…
Pohdiskeli Kati
Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2014
Mörmö
Lisää stressinhallintaa
Tämä sarjakuva syntyi melko väsyneessä mielentilassa. Työn virallinen nimi on kai Petrin minuuttitehtävä. Idea oli, että sarjakuvaa sai piirtää vain tietyillä geometrisilla muodoilla ja piirrettävät muodot vaihtelivat tietyin, tuntemattomin väliajoin. Työn epävirallinen nimi on Söpöily. Lukusuunta on vasemmalta oikealle etenevä silmukka.
Kettuja väritteli Ina
Ahkeraa opiskelua ja hieman stressinhallintaa
Menneitä aikoja
Kun talvi alkaa jo tuntua ilmassa, voisi julkaista vaikka kesän viimeiset sarjikset 🙂
Tämä hilpeä kuvio kertoo, kuinka syntyi Stadin herkullisin zine ’Kaikki mitä sinun tulee tietää, mutta mitä sarjakuvat eivät vielä ole kertoneet’, jonka teimme Katin kanssa. Koko painos myytiin loppuun Sarjakuvafestivaaleilla, mutta onneksi kaikki siinä julkaistut sarjakuvat löytyvät tästä blogista…
Tämä taas kertoo siitä, miten hyvää fillarin huollattaminen voi tehdä ihmisen sielulle ja sydämelle. Kyllä kai se pyöräilykausi vieläkin jatkuisi, mutta…
Niittejä väänteli Ina