Skotlannin kautta

Hoh hoh, aion nyt kursailematta kierrättää jo kerran julkaistua materiaalia. Mutta nämä kuviot on jo niin hyvin kuvailtu Katin Gaiverruksia-blogissa, että turha niitä on uusiksi piirtää.

Vaikutelmia St Andrewsista löytyy täältä.

ja Kaksikon seikkailuja Edinburghissa à la Kati voi vakoilla täältä.

Ranskaan päätyi lopulta Ina

Moikka vaan…

Avoimeen_n
No worries, kaverit. Vuoden päästä tulen takaisin. Saattaa tännekin välillä jotain päivittyä, jos tulee sellaista settiä, joka ei sovi ”viralliseen vaihtoblogiin”,

Kati

Harmaat – De Gråa

Tämä on muutaman viikon takaa, juuri eduskuntavaalien alta. Petri käski minun piirtää oman vaalijulisteeni. Tartuin teemaan sarjakuvamaailman perspektiivistä. Tähän Harmaat-puolueeseen liittyi ehkä se, että olin vähän järkyttynyt, kun Tex Willeriä julkaistiin muutama numero värillisenä musta-valkoisen sijaan. Vaikka kyseessä olikin ihan hauska kuriositeetti, niin olin kuitenkin ihan iloinen, kun nelivärisyys jäi väliaikaiseksi.
Vaalijuliste_n
Vaalijulisteensa ansiosta eduskuntaan joutumiselta välttyi Kati.

Petrin tehtäviä, osa monta

Tällä kertaa sain eteeni sarjakuvan, jossa oli muutama tikku-ukkohahmo ja pari tyhjää puheluplaa. Minun tehtäväni oli täydentää sarjissivu haluamallani tavalla – kaksi kertaa! Ja koska erilaisia sivuja oli kaksi, saatte siis neljä hienoa valmista sivua nähtäviksinne.
Tehtävä_K1_n
Tehtävä_K2
Ja sitten se toinen sivu:
Tehtävä2_K1_n
Tehtävä2_K2_n
Täydensi Kati
Ja vielä Sarjiskeskuksen harjoittelija-Iinan (huomaa ero Inan ja Iinan välillä) näkemys toisesta sivusta:
Tehtävä2_Iina_n

Kiehtovat kuntaliitokset

Datailtiin viikonloppuna leirejä varten uusia nettisivuja. Siis muut dataili, minä laitoin ruokaa ja kommentoin sivusta maailman menoa.
Pahoitteluni herra Bronylle, joka oli jälleen kerran paikalla, kun jotain sarjakuvan arvoista tapahtui, mutta joka ei taaskaan saanut puheroolia.
Kati_Nummi-Pusula_n
Tieto on muuten peräisin uusimmasta Pasilan jaksosta nimeltään Kodinlynkkausjoukot.
Piirteli Kati