Pakollinen joulujakso

Pahoitteluni henkilölle, joka oli kyllä läsnä, kun tämä keskustelu käytiin, mutta jolle ei ollut sijaa sarjakuvassa.
Kati_poikabändi_n
Dave on taas juonut liikaa energiajuomia, Matt yrittää voittaa ”Gallifreyn kaunein hymy” -palkinnon, Peteä harmittaa, kun hänelle ei kirjoiteta kunnon jaksoja, ja Chrisiä ketuttaa, kun toisilla on enemmän tukkaa. Tai sitten hänestä tehtiin basisti.

Tohtoreita raapusteli Kati.

Vuosaari, suovaari

Minua pyydettiin piirtämään sarjakuva Vuosaaresta sillä perusteella mitä siitä kaupunginosasta tiedän. Oikeasti Vuosaari ei ole niin kurja paikka kuin tästä sarjiksesta voisi luulla.
Vuosaari_n
Vuosaaresta piirteli Kati

Kirjastokeikka

Willeristit_n
”Willeristisetä” on siis elämänmuoto, jonka olemassaolosta minulla ei ole mitään todisteita, mutta jonka oletan olevan sellainen vanhemmanpuoleinen herra, joka on lukenut Texiä 60-luvulta asti ja joka odottaa uutta albumia aina kieli pitkällä ja lainaa ne meidän vähemmistösukupuoleen ja -ikäryhmään kuuluvien fanien nenän edestä. Eipä sillä, hyvä vaan että Willerille on kysyntää, niin sitä hankitaan kirjastoihin 🙂 Ja sain senkin albumin sitten muutaman päivän päästä.

Sarjakuvia metsästi Kati

Mörmö

Tehtävä oli yhdistää kaksi asiaa joita pelkää. Pistin yhteen kovaa ajavat rekat ja hämähäkit. Ja tällainen tuli.
Hirviö_Kati
Piirsi Kati