Selviytyjät

Kati_Rex_n

Entinen ritari ja nykyinen lainsuojaton Katarina Van Cenobe viettää vaeltajaelämää uuden hevosystävänsä kanssa. Parivaljakko kulkee syrjäisestä kylästä toiseen, tekee pieniä töitä talonpoikien apuna, eikä viivy missään niin kauaa, että kukaan ehtisi painaa heidän kasvonsa mieleensä. Tavallisten ihmisten vieraanvaraisuus lämmittää kaksikkoa niin henkisesti kuin kirjaimellisesti. Katarina kuitenkin huomaa, että yksinvaltiaan paavin hallinto alkaa kiristää otettaan kansasta. Kymmenyksiä karhutaan entistä enemmän, väkeä vaaditaan rekisteröitymään kirkonkirjoihin ja paavin joukot jahtaavat vääräuskoisia armotta.

Katarina yrittää kaiken aikaa saada selville, mitä hänen aseenkantajalleen Glorialle on tapahtunut. Missä kulkeekin, hän kyselee, onko kukaan nähnyt hänen ”pikkusiskoaan”, joka katosi taistelun melskeissä. Monet ovat menettäneet läheisiään sodassa, joten Katarina saa useammin vastaukseksi myötätuntoisia katseita ja vaisuja pahoitteluja kuin toivomiaan tietoja. Hän ei silti suostu uskomaan Glorian menehtyneen. Neuvokas aseenkantaja on kuitenkin hänen itsensä kouluttama! Hän jos kuka olisi selvinnyt sodan sekasorrosta…

Alkukesän ajan Katarina hevosineen elää metsässä pyynnin ja villivihannesten voimin, myyden silloin tällöin oravia nahkurille. Suolan loppuessa Katarina päättää kuitenkin tehdä uskaliaan vierailun markkinoille. Suolapussin ostamisen lisäksi olisi syytä kengittää hevonen uudelleen. Tuskin kumpikaan arvaa, millaisen käänteen viaton ostosreissu tulee saamaan…

Karkulaiset

medievalAU_n

Hups, taisin keksiä oman alternative universen. Lol.
~~~~
Kuningaskuntia ravistavat uskonsodat päättyvät sekavissa tunnelmissa, kun paavillisen bullan LXVI määräyksellä taisteluja johtanut ritarikunta tuomitaan maanpetturuudesta teloitettavaksi. Voittonsa kynnyksellä ritarikunta huomaa omien sotilaidensa kääntyvän heitä vastaan.

Ritari Katarina Van Cenobe pakenee puhdistusta henkensä edestä ja kohtaa pakomatkallaan yksinäisen sotaratsun. Muutaman omenan ja ystävällisen sanan avulla Katarina voittaa kovia kokeneen hevosen luottamuksen ja kaksikko jatkaa yhdessä pakomatkaansa.

Katarinan sydäntä painaa kuitenkin syvä huoli, sillä hänen nuori aseenkantajansa Gloria on kadonnut taistelun tiimellyksessä. Katarina ei voi uskoa uskollisen oppilaansa ja ystävänsä kuolleen, mutta nykyisessä tilanteessaan hänen on mahdotonta varustautua etsintä- ja pelastusretkelle halki paavillisten joukkojen partioimien vihamielisten seutujen.

Yön synkimpinä hetkinä hän hakee lohtua uuden hevosystävänsä läsnäolosta. Aivan kuin ratsullakin olisi tarina tai toinen kerrottavanaan… Taistelutoveruuden ja menetyksen yhdistämät, voipuneet karkulaiset joutuvat pian etsimään oman polkunsa muuttuneessa maailmassa.
~~~~
Haluutteks te lisää näitä? ;P

Kiitos inspiraatiosta, MacKativer! Ja kiitos ja anteeksi KWK:n lainasta… Mulla on kutina, että tää vois olla alku erittäin överille ritariseikkailulle, jossa kohdataan inkvisiittoreita ja viedään hevonen kylpylään. Tai sit tää jää Keskeneräisten tarujen mappi-Ö:hön. Kuka tietää…
Mutta kuvasta tuli hyvä, ja kun sattui asiaa kirjastolle, niin saatte nauttia oikein skannerilaadusta ^_^

War Pony 7567

Te muistatte Pony Batchin? No sit tiedätte, mikä meno ;D

rexpony_n

Eli halusin tehdä heppaversion kapteeni Rexistä ja tuntui jotenkin luontevalta piirtää se haarniskoituna. Pyörittelin ensin mielessä jonkunlaista hybridiä keskiaikaisen hevoshaarniskan ja kaukaisen galaksin kloonihaarniskan välillä, mutta sitten tyylipuhtaus iski lankulla takaraivoon (arkkitehtikoulun syytä, ihan varmasti) ja päätin pitäytyä keskiaikaisissa referensseissä. No, tuli tähän silti aika vahva oma fantasiadesign. Jälkipäin tuli mieleen, et haarniska vois olla jo vähän kuhmuisempi, mut ens kerralla sit.

Joten vanha sotaratsu, joka on menettänyt oman ritarinsa, poistuu sumuun… :”3 Tää on muuten myös blogin 501. postaus. Repikää siitä symboliikkaa!

Milloin musta tuli tällainen xD

#badphotoshopping #taite

Kelpo maastomopo

matador_n
/ You little Matador! Why don’t you go like this in the arena?! /

Mun lemppari viharakas vesipuhveli näytti maastoretkellä ihan uuden puolen itsestään <3 Ai että laukan voi nostaa hipaisemalla? Että voi nyökätä päällä ja silti kantaa itsensä? Että vois *gasp* itse kävellä omilla jaloilla eteenpäin?!

Mikä Matador? Tässä kuuluu tietää Kyra Kyrklund ja esim. kouluratsastuksen maailmancup 1991:
https://www.youtube.com/watch?v=AfUFMJ9B420
Varoitus: voi aiheuttaa hallitsematonta kyynelehtimistä lisätyn laukan kohdalla

Heppatyttöjä joka junaan

ektoplasmaa_n
/ Don’t fuss! / Nailed it… /
/ Yuck what a horse fly! / So you had to have a snack. /
/ Riding is such a nice and endearing, girly hobby– / Blood and ectoplasm!! /

Väri, jonka luulin olevan vihreä, olikin neonkeltainen. Pikkuvikoja…

Kesätauko shmesätauko! Ajatus hölläämisestä mursi luovuuden tulvaportit. Pidän kesätaukoo ehkä sit joskus myöhemmin…

Periaatteellista

periaatteet_n

/ It’s raining! I don’t wanna cycle to stable! -Funny. I thought you were a real horsegirl. /
/ And the hiker you say you are, I’d imagine you know how to dress for the weather /
/ And what happened to saving the world, you lousy hippie!?!? /

Pony Batch

What it says on the tin.

Varoitus: fanarttia!

ponybatch_n

Jos joku ois pari viikkoa sitten kertonut mulle, että tuun menee aivan tiloihin supersotilaista, jotka adoptoi varhaisteinin, niin oisin varmaan naurahtanut epäuskoisesti. Mut sit The Bad Batch alkoi striimata netissä ja se on ollu menoo sit… Lieventävinä asianhaaroina tietty, että se on Star Warsia ja jatkoa Clone Warsille ja animaatiosarja, eli ennusmerkit oli toisaalta hyvinkin selvät. Mut olen tykännyt hirveästi siitä, miten ulkokuorelta koviksiin sotilashahmoihin on käsikirjoitettu lämpöä ja rakastettavia piirteitä. Pisteet tekijöille! Lentosuukkoja, lentosuukkoja!

Yläasteella mulla oli tapana naamioida kaikki fanittamani hahmot hevosiksi, koska oli ehkä jotenkin vähemmän noloa täyttää vihkon marginaalit hevosenkuvilla kuin idolien naamavärkeillä (ja osasin piirtää heppoi paremmin) 😛 Sama kikka toimii näköjään edelleen xD

No sit piirsin kans mun lemppari grumpy cyborg boin Echon. Ja selän puolelta koska huhhuh miten hyvä design sen pyllynlämmittimissä on! Tää kuva syntyi tylsää webinaaria kuunnellessa ja ilman mitään oikeita referenssejä (haarniskan muut yksityiskohdat on sinne päin), mut siitä tuli mun mielestä niin hyvä, et kannattaa jakaa maailmalle. Lentosuukkoja, lentosuukkoja!
echo_n

Oonksmä jo kertonu, miten hyvii halpoja tusseja Tigerist saa?