Gloria herää pehmeästä pedistä syksyisen aamun valoon. Olo tuntuu erilaiselta, aivan kuin hän olisi herännyt pitkästä painajaisesta. Hän ei tiedä missä on, mutta tuntee sisällään syvää rauhaa. Sitten hän huomaa viereisessä pedissä nukkuvan Katarinan ja edellisyön muistot tulvahtavat takaisin hänen mieleensä. Kyyneleet tulvahtavat myös.
Syksy luostarissa on kauneimmillaan. Gloria ja Katarina auttavat sadonkorjuussa ja koko luostari on täynnä iloista hyörinää. Vihanneksia säilötään, hilloja keitetään ja oluttynnyreitä vieritetään kellariin. Viikkojen kuluessa Gloria alkaa tuntea itsensä yhä enemmän entiseksi itsekseen. Hänen mieltään hallinnut inkvisition manipulointi helpottaa ja hän on jälleen se vilkas ja iloinen tyttö, jonka Katarina tuntee niin hyvin. Koettelemukset invisition komennossa, sitä edeltäneestä sodasta puhumattakaan, ovat jättäneet jälkensä aseenkantajan nuoreen mieleen, mutta Katarina tietää, että ne eivät voisi lannistaa Gloriaa. He ovat taas yhdessä ja yhdessä he selviävät mistä vain. Sitä paitsi, heillä on tehtävää. Gloria on kertonut Katarinalle, että inkvisitio oli kaapannut joukkoihinsa muitakin entisiä aseenkantajia, jotka voisivat olla vielä pelastettavissa pahantahtoiselta aivopesulta. Inkvisiittorina ollessaan Gloria kuuli myös jatkuvasti huhuja selvinneistä ritareista, jotka inkvisition oli määrä etsiä ja tuhota. Gloria ja Katarina päättävät löytää nämä ritarit ensin.
Rex nauttii syksystä kuin hevonen vain voi. Gloria saa toistuvasti hätistellä sitä pois luostarin omenatarhasta. Öiden kylmentyessä hevonen kuitenkin alkaa käydä levottomaksi. Katarina näkee sen usein seisovan niityn laidalla ja tuijottavan metsän reunaan, hirnahdellen matalasti.
Eräänä yönä Katarina säpsähtää hereille. Hän näki ehkä unta, mutta se pakenee hänen tajuntansa reunamille eikä hän saa sitä enää kiinni. Ikkunasta loistaa kirkas valo. Kuin lumottuna Katarina nousee sängystä ja menee ikkunaan. Hän pohtii onko yhä unessa. Maisemaa peittää pehmeä, maitomainen usva. Ikkunasta hän näkee metsän reunassa seisovan ritarin, jonka haarniska hohtelee kuin kuu. Katarina tunnistaa ritarin kasvot ja muistaa erään lämpimän halauksen epätoivon hetkellä. Ja hän ymmärtää, mitä on tehtävä.
Katarina herättää Glorian ja he menevät yhdessä talliin, missä Rex hörisee heille kärsimättömästi. He päästävät hevosen irti ja se astelee korvat hörössä ulos. Nähdessään Ahsokan Rex hirnuu iloisesti ja Ahsoka vilkuttaa sille. Rex kääntyy vielä kerran Katarinan puoleen. Se puhaltaa lämmintä ilmaa sieraimistaan Katarinan poskelle ja painaa turpansa tämän syliin. Katarina halaa Rexiä ja silittää sen korvia. Sitten Rex tuhnustaa turvallaan Glorian hiuksia niin, että Gloria kikattaa. Viimein Rex laukkaa Ahsokan luo. Ahsoka heilauttaa kättään hyvästiksi ja ritari ja vanha sotaratsu kävelevät yhdessä metsän siimekseen ja katoavat sumuun. Katarina ja Gloria seisovat niityn laidalla, kunnes halla alkaa nipistellä varpaissa ja on aika palata sisälle. Levollinen hiljaisuus laskeutuu maisemaan. Ja häviävän pienen hetken tuntuu kuin koko galaksi olisi täydellisesti tasapainossa.
